Tuhmat tytöt pääsevät kuulemma kaikkialle ja kiltit tytöt 'vain' taivaaseen. No, suoraan sanoen minua ei juuri nyt kiinnosta taivaspaikka sitten joskus, mutta arvokas elämä tässä ja nyt sitäkin enemmän. Sinne arjen taivaaseen eli aitoon onnellisuuteen on mielestäni vain yksi tie - toistemme tukeminen ja yhteistyö. Sen voi lunastaa iloitsemalla muitten menestyksestä ja tajuamalla ihan oikeasti, että se ei ole koskaan meiltä pois. Yhdessä me olemme enemmän ja yksin on ankeaa.

Menestys on kiikkerä ja hutera sana. Se merkitsee ihan mitä tahansa eikä oikein mitään. Ainoa kestävä tapa mitata omaa 'menestystään' on se, kuinka hyvin jaksamme olla ystävällisiä, hyväntahtoisia ja myötätuntoisia itseämme ja toisiamme kohtaan. Kun siihen pystymme, masennuslääkkeille ja itsensä turruttamiselle tavalla tai toisella ei ole tarvetta. Pystymme kauniisiin ihmeisiin. Jaksamme auttaa itsemme lisäksi sellaisia läheisiämme, joilla elämän eväät ovat vähissä. Se ja vain se on taivas maan päällä.

Uskon, että aitoa valovoimaisuutta ei ole se, että häikäisee toiset niin, että he sokaistuvat kirkkaassa valossa. Se on itsekeskeistä itsensä nostamista yli muiden, jossa toimintaa ohjaa pelko siitä, että toisen menestys on menetys itselle. Mutta näin ei tarvitse olla. Juhlimalla toisen onnistumista, olipa se mitä tahansa, parannamme omia mahdollisuuksiamme päästä 'taivaaseen' vaikka jo tänään.

Aitoa valoa meistä säteilee heti, kun olemme valmiita valaisemaan sillä toisten polkua. Minulle henkilökohtaisesti mittarina oman työni arvosta ja omasta 'menestymisestäni' on se, näkeekö joku kulkea paremmin omaa polkuansa lähelläni. Mm.kurssilaisteni onnistumiset ovat sitä. Eli olenko varmasti sellainen henkilö, joka toisten joukossa sytyttää valot eikä edes tietämättään sammuta niitä. Maailmassamme on aivan riittävästi pimeitä paikkoja. Ei lisätä niitä pihtaamalla kiitostamme ja tukeamme toisilta.

Hyvyyden kakkua ei voi syödä loppuun. Palasia riittää loputtomasti kunhan lopetamme itsemme vertailun toisiin ihmisiin. Vertailu on myrkkyä. Suuntan tai toiseen se toimii meitä vastaan. Jos pidämme itseämme parempina kuin muut, joudumme sisällämme ja usein ihan käytännössäkin kamppailemaan paikastamme auringossa. Stressaavaa ja väsyttävää. Jos taas pidämme itseämme huonompana kuin keta tahansa muut ihmistä, kulutamme itseämme päivästä toiseen. Stressaavaa ja väsyttävää sekin. Vertailu on kilpavarustelua, jolle ei ole kaunista loppua.

Politiikkaan en ole halunnut lähteä koska vaikuttaa siltä, että liian paljon energiaa ahkerilta yhteisten asioiden hoitajiltamme menee sen todistamiseen, että muut ovat väärässä. Valitettavasti tämä strategia ei toimi lainkaan. Aivot tulkitsevat arvostelun arvosteluna. Kohde on toissijainen. Arvostelija haukkuu tietämättään itseään ja voi huonommin ja huonommin. Eikä todellakaan edistä yhteistä hyvää. Toisten kannustaja voimistaa yhteisöään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö puutteisiin ja ongelmiin pidä puuttua. Tottakai pitää. Sen voi tehdä tehokkaimmin ilman että vetää kanssaihmisiä lokaan.



Edellisessä blogissani nostin esiin kuusi kirjaa, joita voin sydämestäni suositella. Nyt haluan antaa valonheittäjän osua muutamiin Viisas Elämä - kustantajamme kirjailijasiskoihini. Heidän hienot tuotoksensa eivät näy riittävästi kirjamyynnin aitiopaikoilla. Sääli. Sillä meillä Suomessaa on ilahduttavan paljon upeaa naisenergiaa.

Nämä naiset ovat viisaita, älykkäitä, valloittavia ja innostavia. Ja tottakai minulta jää nyt tässä mainitsematta lukuisia loistavia ihmisiä ja kirjoja.
Tee itsellesi palvelus ja nosta heitä esiin. Ole nostattaja. Sytytä valo. Ole valonheitin ja majakka. Kun valaisee, näkee itsekin selkeämmin minne on menossa.

Nostan tähän muutaman oman suosikkini: Johanna Blomqvistin äärettömän älykkään ja rohkean kirjan Kvanttiffysiikasta energiahoitoihin. Tästä naisesta kuulemme vielä paljon.

Miia Huitti kirjoittaa tärkeästä aiheesta omakohtaisesti Stressikupla-oppaassaan. Anna sille mahdollisuus, sillä stressi ei parannan ketään.

Katja Pitkäniemen kirja Elämän virrassa on loistava opas oman elämänsä toimitusjohtajuuteen. Suosittelen!





Ketä sinä voisit kannustaa, kehua, julkisesti arvostaa, antaa tunnustusta ja osoittaa, että olet riittävän valoisa antaaksesi toistenkin loistaa? Onko sinulla ehkäpä työkaveri, ystävä, tuttu ja jopa perheenjäsen, jonka sydän täyttyisi ilolla ja kiitollisuudella, jos antaisit hänelle arvostusta jopa laajemmin kuin kahden kesken. Tutkijoiden mukaan se lisää sinunkin onnellisuuttasi merkittävästi. Kaikki voittavat.

Minä arvostan, kunnioitan ja ajattelen lämmöllä teitä kaikkia blogini lukijoita - olette upeita edelläkävijöitä. Siitä suuri kiitos, kiitos, kiitos! 

Merja Takamäen kirjat ovat oivaltavia ja toimivia arjen oppaita. Pauliina Tervo kirjoittaa selkeitä ruoka-ohjeita meille vatsavaivaisille. Katja Frange tekee upeaa työtä nostamalla intuition siksi arvokkaaksi elämän työkaluksi, jota se on. Hyvä siskot!

Minä annan tänä jouluna lahjaksi viisautta, lämpöä ja ymmärrystä. Mm. näissä kirjoissa on kaikkea tätä ja paljon muutakin arvokasta.

Helsingistä Rovaniemelle tai Roomaan on hirvittävän pitkä automatka, jos huokailee jo ensi metreillä kuinka vaivalloinen reissu on edessä. Silti teemme tätä huomaamattamme lähes kaikessa, mihin ryhdymme. Valitamme etukäteen kuorossa; voi, en kestä luopua juustosta, ruisleivästä, irtokarkeista, nalkuttamisesta tai ties mistä. Manaamme jopa marraskuuta etukäteen, vaikka se ei ole edes vielä täällä. Teemme itsellemme rankan karhunpalvelun ylipuhumalla itsemme korostamaan vaikeuksia -yksin mielessämme ja yhdessä kahvihuoneessa. Se on ihan tavallista ja silti tavattoman hyödytöntä, jopa haitallista.

Viime kuukaudet ovat menneet minulta aika vauhdikkaasti uusia koulutuksia aloittaessa, ulkomailla unelmamatkojani vetämässä ja kotimaassa uuden kirjani ulostuloon liittyvissä tilaisuuksissa ja haastatteluissa. Välillä on väsyttänyt vietävästi, mutta en ole kehdannut valittaa kiirettä. Se olisi aika ärsyttävää, sillä kaikki, ihan kaikki, on ollut äärettömän antoisaa, suorastaan upeaa. Ja vapaaehtoista. Olen aidosti kiitollinen lämminhenkisistä tapaamisista hienojen ihmisten kanssa ja kirjani, koulutusteni, matkojeni ja luentojeni hyvästä vastaanotosta. Olo on etuoikeutettu. Kiitos! Kiitos! Kiitos!

2 X Marika = hauskaa! Tässä Marika Haag ja meikäläinen iloisillaNasta Fiilis-messuilla Järvenpäässä. Viisas Elämä- kustantajani on tehnyt hienon työn kirjani kanssa ja olen siitä aidosti ylpeä.

Ja nyt on hetkellisesti vähän uuvahtanut, sellainen maratonin jälkeinen olo. Tai oletan näin, koska en ole koskaan juossut maratonia. Minun kehoni ja mieleni pyytävät vetämään syvään henkeä, puhaltamaan erityisen pitkään ulos ja pysähtymään olennaisen äärelle. Siksi tätä blogia nyt vihdoin kirjoitan. Itselleni muistutukseksi ja ehkä myös sinulle ystäväni. Pysähdytään yhdessä ainakin hetkeksi.

Vaikka olen kirjoittanut pitkän elämäni aikana lähes 10 kirjaa ( yksi on niin ohut, että en ole varma, luetaanko se kirjaksi:),  jännitän edelleen kovasti sitä, miten uusin tuotokseni otetaan vastaan. Ainakin kirjani julkkareissa kaikki vaikuttivat suorastaan innostuneilta, vaikka eivät siis olleet lukeneet kirjaa vielä:) Tässä suvun edustajina serkkuja, poikani ja siskoni antamassa henkisen ja fyysisen tukensa.

Tiedän, että en ole yksin ylivauhdikkaan tunteen kanssa. Että tekisi mieli painaa oman elämänsä stop-nappulaa ja miettiä, mihin suuntaan on menossa, mitä oikeasti haluaa ja miten sen voisi tehdä. Kysyn tätä säännöllisesti kuulijoiltani ja saan aina saman vastauksen lähes kaikilta. Pää pitäisi tyhjentää.  Saisi vähän selkeyttä ja oman arkensa pikkuisen enemmän järjestykseen.
Ennenkaikkea; pääsisi vihdoin tekemään itselleen mieluisan muutoksen, olkoonpa se liikojen vaatteiden raivaus, juoksuharrastuksen aloittaminen, italian kielen opiskelu,  tai vaikka koiran kanssa agilityn harrastaminen. Mutta.

Sitten tulee se sitku-mutku-mutta-mantra, josta kirjoitan kirjassani ihan kokonaisen luvun tai vähän enemmänkin. Siksi, että meillä tuo mantra kummittelee aina toivotun muutoksen ja nykyisen tilanteen välissä. Odottelemme sitä ihmeellistä hetkeä, kun elämä/muut suovat meille mahdollisuuden tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. Lähinnä odotamme lisää aikaa, rahaa ja aurinkoa. Ja sitä, että farkut eivät kiristäisi ja muut muuttuisivat, jotta itsellä olisi helpompaa. Jep, jep.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tässä selitän innostuneena. Mutta aiheena on mindfulness ja paikkana iki-ihana Villa Arcadio, jonne järjestän kaksi matkaa taas ensi vuonna.  Tässä sinulle esite unelmamatkalleni:  HEMMOTTELULOMA ITALIAAN

Koska opetan työkseni kanssaihmisiä tekemään onnistuneita, kestäviä ja aidosti hyödyllisiä elämänmuutoksia, olen törmännyt sitku-mutku-mutta-mantraan tuhansia kertoja. Ei hätää. Nämä jarrut ovat raivattavissa. Se on täysin mahdollista ja jopa helpompaa kuin moni uskoo. Aloitan siitä, että muutosta täytyy haluta enemmän kuin vanhaa. Muuten emme muutu kuin hetkellisesti. Sanomme haluavamme vaikkapa hoikistua tai lukea enemmän kirjoja, mutta oikeasti haluamme pitää kiinni vanhasta, joka on esimerkiksi juustoleivät ja Rakas, sinusta on tullut pullukka-tv-ohjelma.

Jotenkin salaa toivomme, että joku muu tekisi muutos-homman puolestamme. Kuten eräs rehellinen kurssilaiseni asian ilmaisi: ' Maksaisin mielelläni siitä, että joku juoksisi ja laihduttaisi puolestani.'
Mutta, mutta, mutta kun sitä toivottua muutosta ei tule ellemme itse sitä tee. Muilla on ihan riittävästi tekemistään oman elämänsä kurssin säädössä auttaakseen sinua siinä. Teemme haluamamme muutoksen itsellemme tarpeettoman vaikeaksi, ellemme oivalla, että voimme tehdä sen itsellemme äärettömän paljon helpommaksi. Yksi askel kerrallaan, kääntäen aivot yksi ajatus kerrallaan puolellemme. Taas suosittelen, että luet lisää kirjastani Rakastu elämääsi! Siellä on aika tarkat ohjeet siihen, kuinka saat aivosi palvelemaan sinua eikä tekemään kaikkea tarpeettoman vaikeaksi.

Jaksan paremmin, kun uskon jaksavani paremmin. Näin se meidän mielemme toimii. Tässä kuvassa olemme lähdössä patikoimaan ihastuttavalle viini- ja oliivitilalle Gardajärvellä. Ei näissä olosuhteissa kehtaisi valittaa yhtään mistään!

Kuten edellisessä blogissani kerroin, pyhiinvaellusmatka Santiago de Compostelaan sujui porukaltamme aivan loistavasti, kun otimme periaatteeksi yksi askel kerrallaan, kiitollisin mielin ja hyvään keskittyen. Rakkoja tuli, väsymys painoi välillä enemmän kuin päiväreppu eikä aurinkokaan hellinyt kuin osan ajasta. Silti mieli pysyi huiman iloisena ja ilomantramme (minulla se oli: olen huippukunnossa!) tekivät taivaltamisen keveämmäksi ja ihmeen ihanaksi. Kaikki on helpompaa kun sen itselleen vakuttaa. Aivot voivat joko väsyttää tai virkistää. Meistä itsestämme riippuu kumpaan keskitymme. Lue edellinen blogi tästä: Santiago de Compostela opetti paljon!

Kysyn kurssilaisiltani ja itseltäni vakiokysymyksen aina säännöllisin väliajoin:

" Mitä tekemätöntä muutosta kadut vuoden päästä, jos et aloita sitä tänään? Minkä pienen askeleen voisit ottaa jo tänään, jotta vuoden kuluttua voit riemuiten todeta olevasi perillä tai ainakin loistavasti matkalla." 

Viime syksynä Rakastu elämääsi- muutoskurssilla Minna sanoi haluavansa laihtua 30 kiloa eikä todeta vuoden kuluttua, että urakka on edelleen sitku-mutku-mutta-vaiheessa. Keväällä Minna oli 30 kiloa kevyempi. Miten Minna sen teki? Keskittymällä nauttimaan muutoksesta ja treenaamalla aivonsa puolelleen. Se on mahdollista myös sinulle. Minnalle riittivät pienet, ilolla otetut askeleet päivittäin. Niin ne riittävät meille muillekin.


Järjestän keväällä taas 5 viikonlopun Rakastu elämääsi - muutoskurssin. Siellä valmennan osallistujia tekemään juuri niitä muutoksia, joista he haaveilevat. Opastan lukuisten tehokkaiden muutostyökalujen käyttöön ( teemme mm. yhdessä todella, todella tehokkaan aarrekartan) Mutta mikä tärkeintä, pääsemme yhdessä pysähtymään olennaisten asioiden äärelle, hengähtämään syvään ja nautinnollisesti ja keräämään voimia arjen haasteisiin.

Koska itse tarvitsen nyt pienen hengähdystauon, en saanut aikaiseksi tähän hätään uutta esitettä. Anteeksi! Halusin kuitenkin, että pääset päättämään, olisitko sinä vihdoin valmis toivomaasi muutokseen. Tarvittavat tiedot päätökseesi ovat alla. Sit ku- aikaa ei tule.

Entisen esitteen, siis syksy 2016,  löydät tästä linkistä:
TÄSSÄ VIIME SYKSYN ESITE, JOSSA VAIN VÄÄRÄT PÄIVÄMÄÄRÄT!

Ensi kevään päivämäärät ovat tietenkin eri kuin esitteessä, joka siis koskee tänä syksynä käynnistynyttä kurssia.
Ensi kevään päivämäärät ovat:
14.-15.1., 11.-12.2., 11.-12.3., 8.-9.4., 6.-7.5. 2017. Paikka ja ajat pitävät täysin paikkansa.
Aiempi blogi vähän samasta aiheesta!

Jos olet kiinnostunut tästä kurssista, lähetä minulle vapaamuotoinen hakemus kurssille.
Tee se ennen 14.11. kiitos! Voit lähettää hakemuksen ja mielellään myös kuvasi  info@namaste.fi
Kaunis kiitos!

Kiitollisuudesta kirjoittaminen on tuntunut todella mielekkäältä ja itseäni suuresti elähdyttäneeltä. Aiheena se on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein. Toivon sydämestäni, että saat kirjani sivuilta voimia, lohtua, innostusta, lepoa ja selkeyttä omaan elämääsi. Mikään ei ilahduttaisi minua enempää!

Tänään kaipasin olkapäätä ja huomasin käyttäväni kyynärpäätä. Ei toimi se yhtälö. Ei. Haluta jotain ja antaa itse toista. Mieli voi väittää ihan mitä tahansa oikeutuksesta, vääryydestä, toisesta tai ihan mistä vain syystä, miksi meille pitäisi antaa jotain vaikka emme itse halua antaa sitä samaista asiaa. Pihtaus kantaa harvoin hedelmää. Siksi tämä päivä on loistava päivä harjoitella antamaan sitä, mitä toivoo maailman/toisten antavan meille. Peili hymyilee takaisin vain jos me hymyilemme sille.

Tarvitsetko enää yhtään mielipidettä, viisasta tai hölmöä,  uudenvuoden lupauksista?
Todennäköisesti et. Olet jo ponnekkaasi päättänyt, että joko teet niitä tai et.
En yritä muuttaa mielipidettäsi, sillä se ei varmaan onnistuisi.

Tarjoan sinulle sensijaan harkittavaksi ja jopa kokeiltavaksi yhtä pientä, mutta sitäkin merkityksellisempää muutosta. Uskon, että juuri se voisi tuoda parhaan panos-tuotossuhteen sinulle ja lähimmäisillesi. Se ei ole ruuan vähentäminen eikä liikunnan lisääminen. Mutta se antaa reilusti hyvää oloa. Se tekee sinusta pidetyn ja arvostetun. Se saa muut kuuntelemaan mielipiteitäsi ja jopa kunnioittamaan niitä. Se on päätös olla puolustelematta omia näkökantojasi ja todistaa toisten käsitykset vääriksi. Se on valinta onnellisuuden ja oikeassa olemisen välillä.

Miten niin? Onhan jokaisella oikeus pitää omasta kannastaan kiinni? On. Ja sen voi tehdä niin, ettei samalla hyökkää toisten kantoja vastaan. Itse asiassa se on ainoa viisas tapa ilmaista omat ajatuksensa. Sillä mitä tarmokkaammin (hyökkäävämmin) yrität saada toisen tajuamaan, että hän on väärässä ja sinä oikeassa, sitä todennäköisemmin ja tiukemmin hän pitää omasta kannastaan kiinni.
Jankuttaminen vain pahentaa omaa asemaasi ja heikentää mahdollisuuksia saada mitään hyvää aikaiseksi. Tutkitusti näin on.

Toisen saaminen huonoon valoon väittämällä hänen mielipiteitään vääriksi on myöskin varma keino saada henkilö pitämään sinusta vähemmän. Tai lakata kokonaan pitämästä. Tutkittu on tätäkin. On hyvä miettiä haluaako olla kotona suosittu vai oikeassa. Tämä koskee myös vaikkapa poliitikkoja, uskonnollisia ryhmiä, kansakuntia ja koko maailmaa. Kuuntelu ja pitäminen menevät käsi kädessä.

Kuka on oikeassa? Niin. Siinähän se suurin kysymys on. Meillä itsellämme on yleensä asiasta varsin selkeä käsitys. Oikeassa olen minä ja edustamani ryhmä. Niin hyvältä kun hetkellinen oikeassa oleminen voi tuntua, niin on kuitenkin hyvä tietää, että se ei edes pidä paikkaansa. Tutkijat ovat oppimassa aivoistamme päivä päivältä kiehtovampia asioita. Yksi niistä on se, että meillä on vain subjektiivisia näkökantoja. Objektiivinen totuus hukkuu aivojen tulkintoihin. Omat näkökannat eli 'totuudet 'ovat riippuvaisia yksilön kasvatuksesta, persoonallisuudesta, elämänkokemuksista, henkilöhistoriasta.

Näyttäisi väistämättä siltä, että meillä on 6 miljardia rajoittunutta näkemystä. Eli oikeassa oleminen on tieteellisesti vähintääkin kyseenalainen termi. Kaikki on suhteellista. Ja oma käsitykseni, varmakin, on vain yksi miljoonien joukossa. Mikä ihme saa minut olemaan niin vakuuttunut, että se on se oikea. Varsinkin kun tiedän olleeni lukemattomia kertoja väärässä. Omasta kannastaan voi pitää kiinni vaikka rystyset valkoisina. Mutta puolusteleva ja hyökkäävä suhtautuminen toisia kohtaan ei kertakaikkiaan toimi. Ei vaikka kuinka haluaismme.
Ja vaatisimme. Hyökkäys ei ole paras puolustus.

On raskasta olla aina oikeassa. Sillä vieraannuttaa muut itsestästään.  Et ehkä tiedä sitä, mutta monet eivät jaksa edes väitellä kanssasi. Onhan se ajanhukkaa, jossa et kuitenkaan kuule mitään muuta kuin oman varman totuutesi. Se on sääli, sillä kun et hyökkää herhiläisenä eriävän mielipiteen esittäjän kimppuun, hän kohtelee sinua avoimemmin. Saatat jopa saada tukea mielipiteellesi, jos et vaadi sitä.

Vanha viisaus kehoittaa kysymään itseltään aina ennen kuin avaa suunsa: Ovatko sanani totta? Ovatko sanani ystävällisiä? Onko maailma parempi paikka, kun olen sanonut sanottavani.
Näiden kolmen kysymyksen myötä olen usein sulkenut suuni. Ja hyvä niin.

Olkoon alkava vuosi sinulle todella hyvä vuosi. Onnellinen. Siksi, että valitset rakkauden.

Usein motkotan heille sotkusta. Ja saarnaan terveellisestä ruuasta. Joskus korotan ääntäni ihan kunnolla. Mutta onneksi aina rakastan ehdoitta. Kuusi lastenlasta =  kuusi syvää ja nöyrää kiitollisuuden kohdetta. Erilaisia, omanlaisia, täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat. Kiitos, kiitos, kiitos Viivi & Pasi ja Santtu & Päivi. Olette antaneet minulle valtavan lahjan näitten lasten muodossa. Ja kyllä tässä on ihmettä kerrakseen, että saimme kuvan aikaiseksi!

Tein sen eilen. Tein sen toissapäivänä. Olen tehnyt sen satoja, ellen tuhansia kertoja. Mutta en tee sitä enää tänään. Enkä toivottavasti koskaan. Lupaan olla valittamatta siitä, kuinka raskasta on jonottaa kauppakeskuksen parkkipaikalle, kuunnella joululauluja marketeissa ja kuinka todella väsyttävää on ostaa kassikaupalla ruokaa joulupyhiksi. Tai ihan miksi päiväksi tahansa. Sillä herttilei sentään, miten ihmeessä voi olla raskasta ja väsyttävää käyttää aikaa ja rahaa siihen, mitä itse haluaa? Ja kuinka voi olla näin vaikeaa, kun on enemmän tai vähemmän rahaa ostaa ruokaa ja lahjoja?
Hävettää. Ihan kunnolla.

Tiedätkö sen tunteen, kun yllättäen heräät kuin horroksesta ja näet kaiken kirkkaasti ja selvästi?
Koin tämän eilen S-marketissa, jossa huokaillen haahuilin käytävältä toiselle, keräten kärryyni tarvikkeita suvun jouluvierailua varten. Manailin ajanpuutetta ja sitä, että en muka löytänyt mitään mitä etsin. Katselin kanssavaeltajiani. Ilottomia kasvoja. Tiukkoja sanoja puolisoiden välillä. Taistelua vapautuvasta kassajonosta. Paheksuin sitä, että kaikki näyttivät kuin vankileirillä vaeltajilta.

Yhtäkkiä sydämeni heräsi.

Entä jos muuttaisin tämäkin hetken pyhäksi? Mitä siitä seuraisi? Mitä, jos näkisin kaikki kanssani kaupassa olijat ihmisinä, jotka tekevät parhaansa huolinensa, ehkäpä syvän surunkin kera.
Mitä, jos muistaisin jokaisella askeleellani olevani äärettömän etuoikeutettu. Onhan ihan mielettömän hienoa pystyä valitsemaan yltäkylläisyyden keskeltä tarvikkeita rakkaittensa ateriaan.
Miten upeaa on saada kulkea pelkäämättä kaupan käytävillä. Mitä siitä, että aikaa 'kuluu' enkä löydä gluteenitonta riisipastaa ja luomuomenasosetta (löysin muuten nekin, kun aloin nauraa itselleni!).
Muistin kristallinkirkkaasti, että me suomalaiset kuulumme maailman miljönääreihin, vaikka ajat olisivat kuinka haastavat. Lama ei ole sota. Rahapula on suhteellista.

Aloin hyräillä lempparijoululauluani ja hymyilin iloisesti kärttyiseltä näyttävälle sedälle kassajonossa. Taisin tehdä hänet onnelliseksi ainakin hetkeksi, sillä sain ilahtuneen tarjouksen tulla kantamaan tavarani autolle. Kassalla oli vaihtumassa vuoro ja nuoret pyytelivät sitä anteeksi. Minusta se oli loistava hetki hengähtää vielä syvemmin ja hymyillen vakuuttaa heille, että pikku tauko tulee tarpeeseen. Tunsin, kuinka väsymys haihtui kehostani kuin tumma pilvi taivaalta ja aurinko alkoi täyttää mieleni. Olin valinnut paremman olon ja se niin kannatti. Suosittelen lämpimästi.

Ps. Kaikki on todellakin suhteellista. Viisas vertaa itseään niihin ihmisiin, joilla menee itseään huonommin eikä niihin, joilla näyttää pyyhkivän paremmin. Kiitollisuus on radikaali valinta, josta hyödymme mittaamattomasti. Ja hymy. Sehän tekee ihmeitä, jos uskaltaa kokeilla!

"Älä valita. Ala valita." Ei tätä maailmaa eikä omaa elämää ole paremmaksi tehty valittamisella. Näinhän se on. Itse olen narissut vainka kuinka kauan, kuinka heikot käsivarsilihakset minulla on. Kunnes tajusin, että eivät ne itsestään ja varsinkaan narisemalla muutu vahvoiksi. Nyt minulla on uusi, iloinen ja todella painava ystävä, joka kulkee rappusissa ylös alas kanssani. Se siirtyy iloisesti kädestä toiseen ja muistuttaa minua siitä, että portaatkin ovat ystäviäni.

Onhan kahvakuulaakin kivempi kannella ja heitellä, kun se hymyilee takaisin, vai mitä?

" Jos haluat muuttaa elämäsi, niin muuta tapasi ajatella. Silloin kaikki muuttuu." Edesmennyt Wayne Dyer on sanonut lukemattomia loistavia ja kuolemattomia viisauksia. Tässä yksi niistä, joka on muuttanut elämäni. Harjoittelen sitä joka päivä. Välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Mutta tiedän sen varmasti todeksi. Ja mikä parasta, aivotutkimukset ja positiivinen psykologia ovat vahvistamassa tätä yhä painavammalla todistusaineistolla; myönteisen ajattelun edut ovat huimat. Esimerkiksi sairaalasta kotiutuvat nopeimmin ne, jotka uskovat paranevansa nopeasti. Kokeissa pärjäävät sellaiset ihmiset, jotka menevät kokeisiin itseensä luottaen. Toisista ihmisistä pitävät ihmiset tapaavat enemmän mukavia ihmisiä. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta ymmärrämme varmaan, mistä on kyse.
Jokainen voi opetella positiivisuutta, vaikka ei olisi syntynyt näkemään ensisijaisesti hyvää. Minä ainakaan en ole luontaisesti myönteinen. Olen kiltisti harjoitellut sitä ja aina havainnut, että parempaa jälkeä tulee, mitä enemmän keskityn näkemään ja kokemaan itseni, muut ja tapahtumat myönteisinä.

Varjot väistyvät vain valon avulla. Pimeyden saa hengiltä vain valolla. Ilman valoa ei näe eteenpäin. Näinhän se on ja silti käytämme paljon aikaa pimeydessä huitomiseen. Ikäänkuin sillä saisimme pimeyden karkoitettua. Mitä tällä tarkoitan? Sitä, että usein huomaamattamme keskitymme puhumaan siitä, mikä on huonosti, mitä meiltä puuttuu, mikä ei ole niin kuin haluaisimme. Se on kuin varjoon tuijottamista sensijaan että katselisimme sinne, missä varjoa ei ole.
Jos huone on pimeä, laitamme valot päälle tai vedämme verhot syrjään. Samaa voimme soveltaa elämämme valaisuun. Keskittymällä niihin asioihin, joissa on edes vähän valoa, kasvatamme valon määrää merkittävästi. Kiitollisuus valaisee. Pikkuhiljaa yö kääntyy aamuksi, valo lisääntyy.

"Ole ystävällinen aina, kun se on mahdollista. Se on aina mahdollista." Dalai Lama
Tämä on ehdottomasti tärkein voimalauseeni, mottoni, elämänohjeeni tai miksi sitä nyt oikein kutsusi. Se on minulle kuin taskulamppu pimeässä, vastaus vaikeassa tilanteessa, oivallus oikeaan aikaan, ratkaisu ongelmaan, En ole vielä keksinyt hetkeä, jolloin se ei toimisi ja ihmistä, jolle se ei sopisi. Arjen keskelle tämä suunnattoman syvällinen viisaus tuo keveyttä, iloa ja valoa.
Ei hullumpaa, vai mitä?

"Säilytä rakkaus sydämessäsi. Ilman sitä elämä on kuin puutarha ilman aurinkoa." Oscar Wilde

Rakkaus on valinta. Viisas on se, joka valitsee rakkauden eikä jää odottelemaan sitä toisilta.
Silloin on hyvä olla. Itsellä ja muilla. Suosittelen!